Janne Mikael

Minä kuvataitelijana

Taiteeni kumpuaa luonnosta, symboliikasta ja ihmisen sisäisestä maailmasta. Maalaukseni kertovat tarinoita ja avaavat tilan tunteille, ajatuksille ja tulkinnoille. Teen teoksia sekä omista lähtökohdistani että tilaustöinä yrityksille ja yksityisasiakkaille. Seinämaalauksissani yhdistän visuaalisen ilmaisun ja syvällisen merkityksen, jotta ne voivat toimia inspiraation ja identiteetin vahvistajina erilaisissa tiloissa.

Minä taideterapeuttina

Taideterapia ja psykodraama tarjoavat mahdollisuuden tutkia itseään luovan ilmaisun kautta. Ohjaan taidetyöpajoja, joissa taide toimii välineenä itsetuntemuksen, tunteiden käsittelyn ja luovuuden vahvistamiseen. Työpajoissani yhdistyvät taiteellinen tekeminen, syvälliset oivallukset ja turvallinen ryhmäprosessi. Jokainen voi löytää oman tapansa ilmaista itseään ja saada uusia näkökulmia elämäänsä taiteen kautta.

Minä yrittäjänä

Olen paitsi taiteilija ja ohjaaja, myös yrittäjä. Useiden kurssien sekä kirjallisuuden myötä ymmärrän yritysmaailman tarpeita ja osaan yhdistää taiteen, luovuuden ja liiketoiminnallisen ajattelun. Tämä näkyy palveluissani, kuten yrityksille suunnatuissa työpajoissa, joissa taide voi toimia keinona selkeyttää visiota, vahvistaa tiimihenkeä ja tuoda uusia näkökulmia. Lisäksi teen seinämaalauksia, jotka tukevat yrityksen brändiä, kulttuuria ja arvoja visuaalisella ja vaikuttavalla tavalla.

Viereiset kuvat ovat Linda Clean Oy:n seinämaalauksesta, joka tukee heidän kultturia, arvoja sekä toiminnan ohjausta ja perehdytystä.